Hyvinkään uimaseura on toiminut jo vuodesta 1967. Järjestämme toimintaa vauvasta vaariin ammattitaitoisten ja koulutettujen ohjaajien ja uimaopettajien johdolla. Järjestämme turvallista ja lapsilähtöistä toimintaa. Vedessä monipuolisesti liikkumisen ilosanoman leivittäminen on meille sydäntä lähellä. Kursseillamme oppii uutta olit sitten vasta alkaja tai kokenut uimari. Uimahallin peruskorjaus lähestyy ja nyt kannattaa hankkia tärkeä kansalaistaito uimataito itsellesi. Tällä kaudella meillä on tarjolla:
Lasten altaassa alkeisopetusta lauantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.
Terapia altaassa vauvauinteja ja perheuinteja lauantaisin sekä sunnuntaisin. Jatkouimakoulukouluja lauantaisin ja koululaisille uimakouluja sunnuntaisin.
25m altaassa järjestämme jatkouimakouluja, alkeistekniikka opetusta ja tekniikkakoulua lauantaisin.
Nuoret voivat osallistua meidän viikkoryhmiin, joissa on kaikille tasoille aloittelijoista SM tason menestyjiin asti uimareita. Viikkoryhmissä ei ole pakko kilpailla, vaan voi keskittyä itsensä kehittämiseen.
Aikuisille on neljä erilaista kurssia alkeiskurssi, perustekniikkakurssi, aamutekniikkakurssi ja uutuutena vesivoimakurssi
Kurssit ovat myynnissä sivuillamme. Mikäli et löydä oikeaa kurssia ole yhteydessä meihin niin löydämme sinulle paikan uintiperheestämme. Järjestämme myös kaikenikäisille ja -tasoisille yksityisopetusta ja aikuisten tilauskursseja.
Ole yhteydessä uimakoulut@uimaseura.fi
Tervetuloa hankkimaan henkiä pelastava taito – uimataito!
