Hyvinkään Uimaseura ry on kilpauintiin keskittyvä Suomen Uimaliiton alainen jäsenseura, joka on toiminut Hyvinkäällä jo vuodesta 1967. Toimintaamme kuuluvat kilpauinnin lisäksi uimakoulut, harrasteuinti sekä erilaiset kurssit. Seuramme toiminta perustuu ammattilaisohjaukseen ja valmennukseen, joka tähtää pitkäaikaiseen lajin harrastamiseen. Kotialtaamme ovat Sveitsin Uimalassa.
Etsimme joukkomme:
TUNTIVALMENTAJIA sekä UIMAKOULUOHJAAJIA
Laita hakemuksesi meille, jos olet kiinnostunut lasten ja nuorten kanssa työskentelystä ja liikunta sekä urheilu eri muodoissaan ovat lähellä sydäntäsi. Etsimme ennen kaikkea positiivista asennetta ja innostuneita ajatuksia.
Työnkuvasi tärkein tehtävä on uimakoulujemme vastuuopettajana toimiminen ja/tai kilpauintiryhmiemme sekä harrasteryhmiemme valmentaminen. (Molempien tehtävien hoitamisesta voi koostaa puolipäivätyön). Tuntivalmentajan roolissa tutustut ajan kanssa uimareihimme, jaat heidän ilonsa ja tuet heitä vaikeuksissa. Toimit ensin apuvalmentajana ryhmissä ja sijaistat valmentajia heidän poissa ollessaan. Olet vahvasti mukana kehittämässä toimintaamme ja olet tärkeä osa valmennustiimiämme.
Odotamme sinulta:
18-vuoden ikää, oma-aloitteisuutta ja innokkuutta sekä yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja.
Eduksi katsomme:
Kokemusta lasten kanssa työskentelystä. SUH uimaopettajatutkintoa, Uimaliiton koulutuksia sekä liikunnan alan ammatillista koulutusta. Kokemusta uimakoulu- ja kurssitoiminnan ohjaamisesta/koordinoinnista tai aikaisempaa valmennuskokemusta.
Voit hakea tehtävään, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta tai koulutusta alalle. Koulutamme mielellämme Uinti Akatemiassamme uusia innokkaita ohjaajia j́a valmentajia tehtäviinsä. Tärkeintä on positiivinen asenne j́a innokkuus tarttua toimeen ennakkoluulottomasti.
Valmennustiimimme lisäksi työsi tukena on toiminnanjohtajamme. Varsinainen työpaikkasi on Sveitsin Uimala. Työ alkaa tehtävästä riippuen elo-syyskuun aikana. Työ on osa-aikatyötä 0-18 tuntia viikossa. Työtunnit painottuvat tehtäväroolista riippuen iltoihin sekä viikonloppuihin. Työn kesto on toimintamme kausiluonteisuudesta johtuen 6-12 kk.
Lähetä CV:si ja hakemuksesi meille osoitteeseen wiljam.leinonen@uimaseura.fi.