Hyvinkään Uimaseura perustettiin 11.8.1967 Hyvinkään ensimmäiseksi uinnin erikoisseuraksi. Perustamisen aikaan uimahalli ei ollut vielä rakennettu vaan harjoittelu aloitettiin Hyvinkään maauimalalla. Perustamisen aikaan myös Hyvinkään Pontevalla ja Hyvinkään Tahkolla oli uintijaosto. Uimaseura liittyi heti perustamisen yhteydessä Työväen Urheiluseurojen Keskusliittoon (TUK) ja Suomen valtakunnan Urheiluliittoon (SVUL). TUK:in jäsenyydestä erottiin, kun sen tilalle tuli toinen Työväen Urheiluliitto. Alkuaikoina seura teki tiiviisti yhteistyötä eri seurojen kanssa ja pyrki kehittämään uimahallin toimintaa. Seura oli aktiivinen kilpailujen pitäjä, järjestäen paljon valtakunnallisia sekä kansainvälisiä kilpailuja. Hyvinkään Uimaseuran perinteiset Mämmiuinnit aloitettiin vuonna 1978 ja ne jatkuvat vielä nykypäivänäkin. Ensimmäiset lasten “mestaruuskilpailut” Rollot järjestettiin vuonna 1987. Seuralla oli Hyvinkään Palloseuran kanssa yhdessä bingotalo keskustassa ja seuralla oli aktiivinen naisjaosto, joka tuki seuran uimareita. Seura järjesti uimareille leirejä tavallisen harjoittelun lisäksi. Vuonna 1978 seuralla oli 25–30 aktiivista uimaria. Harjoituksia järjestettiin talvikaudella kahdeksan kertaa viikossa sekä kesäkaudella kymmenen kertaa viikossa. Seuran alkuvuosien pitkäaikainen puheenjohtaja oli Lauri Jyrkkävuori, joka valittiin myös seuran kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 1985 seura oli nuorten 10–13-vuotiaiden toiseksi paras seura Suomessa. Seuran valmennuksesta vastasi legendaarinen päävalmentaja Kauko Leinonen. Kauko Leinonen valmensi Sanna Härkösen Suomen Uimaliiton parhaaksi naisuimariksi vuonna 1982. Sanna ui lukemattomia Suomen mestaruuksia, Suomen ennätyksen, ensimmäisenä suomalaisnaisena 100vu alle 1min. Hän pääsi harjoittelemaan USA:n yliopistoon. Sanna edusti Suomea EM-kisoissa ja osallistui USA:ssa yliopistojen mestaruuskilpailuihin. Vuonna 1982 Kauko Leinonen valittiin Uimaliiton vuoden valmentajaksi. Samana vuonna Kauko Käyhkön valmentama Sari Niemikunnas valittiin Uimaliiton Suomen tyttöikäkausiuimariksi. Seuralla oli jäseniä 115 ja parhaimmat uimarit harjoittelivat kymmenen kertaa viikossa. Seura oli Suomenmestaruuskilpailujen seurapisteissä valtakunnallisesti viides. Vuosikertomuksessa todettiin, että vuonna 1982 seura oli saavuttanut likimalkain kaiken mahdollisen, mutta suunta pidetään ylöspäin.
Vuonna 1993 Hyvinkään Uimaseurasta erkani Simmis Hyvinkää-Hyvinge. Joka käytti Hyvinkään kaksikielistä nimeä ja liittyi heti perustamisesta Svenska Finlands Idrottsförbund:iin (SFI), Suomen ruotsinkielisten seurojen kattojärjestöön. HYUS ja SIHY ruokkivat toisiaan ennennäkemättömään tulokseen. Hyvinkään Uimaseuran puolella Aki Rantahuhta ja Annemi Sandström uivat monia mestaruuksia niin nuorten kuin aikuisten tasolla. Rantahuhdan yltäessä nuorten EM-kisoihin ja Annemin tehdessä Suomen ennätyksen. Suomen mestaruuteen ylsi myös Dan Sandström. Mika Hietikko teki ensimmäisen 50ru Suomen ennätyksen. Simmiksen puolella Rajansuon Aleksi ui itsensä nuorten EM-kisoihin saaden myös monta nuorten Suomen mestaruutta. Nina Ukkola ja Sanna Multanen uivat Simmiksen puolella Suomen mestaruuksia. Sanna ui myös Suomen ennätyksen. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Kaisla Kollanus ui nuorten EM-kisoihin. Hyvinkään uinnin helmi oli Vierimaan Karin valmentaessa Miia Hagmanin Atlantan olympialaisiin vuonna 1996. Hagman ui myös lukuisia Suomen mestaruuksia ja ennätyksiä. Hyvinkään Uimaseuran pitkäaikaisin valmentaja Kauko Käyhkö valmensi yli 40 vuotta ja hänen kättensä kautta moni uimari saavutti menestystä. Simmiksen puolella Suomen entinen uintipäävalmentaja Kari Ormo oli hetken aikaa seuran päävalmentaja. Vuonna 2015 Simmis ja HYUS palasivat takaisin yhteen ja hetken aikaa Hyvinkäällä uimarit olivat kerääntyneet yhden seuran alle. Vuonna 2016 seurasta erkani Uinti Hyvinkää. Uinti Hyvinkää kasvoi Hyvinkään Uimaseuran vertaiseksi ja lopulta seurat yhdistyivät vuonna 2019.
Nykyään seura on laadukas ammattitoimija. Seura työllistää kaksi vakituista työntekijää (toiminnanjohtaja ja valmentaja), monta tuntivalmentajaa sekä uimaopettajia. Seura kouluttaa ja kasvattaa lapsia ja nuoria. Jäseniä on yli 250 vuosittain. Monesta seuran kasvatista on tullut valmentaja. Seura järjestää toimintaa kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Toimintaan kuuluu
vauvauintia, lasten uimakoulutoimintaa, harrasteuintia kaiken ikäisille, kilpauintitoimintaa ja aikuisten masters kilpatoimintaa. Hyvinkään Uimaseura on myös saavuttanut menestystä Ikäkausimestaruustasolla sekä nuorten SM-tasolla. Jessika Markkanen edusti seuraa 2022 PM mestaruuskilpailuissa parauinnissa ja voitti pohjoismaiden mestaruuden. Hyvinkään Uimaseuran historian taustalla on kolmen seuran perintö, jotka kaikki ovat tehneet seurasta vahvemman ja paremman. Menneisyyden kirkkaat valot näyttävät suuntaa tulevaisuuteen.