Emilia Järvinen Hyvinkään Uimaseuran kurssivastaavaksi
Hyvinkään Uimaseuran uutena valmentajana ja kurssivastaavana aloittaa vuoden 2021 alussa Emilia Järvinen. Järvinen liittyy HyUS:n Uinti-Akatemian riveihin ja kouluttautuu työn ohessa ammattivalmentajaksi. Järvisen yhteistyökoulutuskumppani on Varalan Urheiluopisto. Pääasiallisesti Järvinen tulee hoitamaan Hyvinkään Uimaseuran kasvavaa kurssi- ja uimakoulutarjontaa. Personal Traineriksi kouluttautunut Järvinen on toiminut aikaisemmin HyUS:n kilpauintiryhmissä oheisvalmentajana ja jatkaa sitä tehtävää myös vuoden vaihteen jälkeen.
Emilia Järvinen on itsekin harrastanut uintia ja innostui kuntosaliharjoittelusta jo nuorena. Personal Traineriksi hän valmistui vuoden 2020 alussa. Järvinen on toiminut ohjaajana HyUS:n uimakouluissa kuluneen syksyn aikana ja kouluttautuminen altaan reunalla siis jatkuu. Järvinen liittyykin HyUS Uinti-Akatemian ohjaajan polulle eli pääpaino hänen opinnoissaan tulee olemaan kurssitoiminnassa, uimakouluissa, harrasteuinnissa sekä vesi- ja oheisharjoittelussa. Toki myös kilpauintiryhmien valmennus on opintosuunnitelmassa vahvasti mukana.
Rauhallinen, huumorintajuinen ja reippaasti asioihin tarttuva Järvinen on tehnyt hyvää työtä koko syksyn, kertoo toiminnanjohtaja Wiljam Leinonen. Valinta oli siksi luonteva ja helppo. Hyvinkään Uimaseurassa yhteistyökyky ja toisten työn arvostus on erityisen tärkeää ja sitä Emilialta löytyy, Leinonen toteaa. Hän istuu hyvin valmennusryhmään; sen tasapainoisena osana. Järvinen on kiinnostunut ja osallistuu kilpauintiryhmien valmennuksen suunnitteluun ja toteutukseen, mutta erityisesti hänen sydäntään ovat lähellä oheisharjoittelu, uimakoulut sekä harrasteuinti – juuri siksi hän täydentää niin hyvin nykyistä valmennustiimiä omalla erityisellä panoksellaan. Monipuolinen harjoittelu on nykypäivää myös uinnissa, eikä vain covid-19 pandemian takia, vaan pysyvästi. Emilian osaaminen vastaa tähän huutoon hyvin, kertoo Leinonen.
Hyvinkään Uimaseura toivottaa Emilia Järvisen lämpimästi tervetulleeksi HyUS perheeseen!
